Siirry sisältöön

Yritys

Suomen Lantakaasu on energiayhtiö St1:n ja elintarvikeyhtiö Valion yhteisyritys.

St1 on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian tuottaja ja myyjä. Biokaasulla on tärkeä rooli St1:n energiatransitiossa.

Valio on johtava suomalainen elintarviketalo, joka vie tuotteita noin 50 maahan ympäri maailmaa. Biokaasun tuotanto on tärkeä osa Valion tavoitetta nollata maidon hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä.

Yhdessä kohti 1 TWh lantapohjaista biokaasua

Yhdessä olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen kehittää ja rakentaa lantapohjaisen nesteytetyn biokaasun tuotantoa teollisessa mittakaavassa ensimmäistä kertaa Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa 1 TWh nesteytettyä biokaasua vuoteen 2030 mennessä. Tämä vastaa noin 5-7 teollista keskitettyä nesteytyslaitosta. Näin luomme kauaskantoisia positiivisia ilmastovaikutuksia.

Biokaasupotentiaali piilee alueilla, joilla on paljon kotieläin- ja biomassatuotantoa. Suurien raaka-ainemäärien hyödyntämisen mahdollistamiseksi tuotantomme perustuu hybridituotantokonseptiin.

Hybridituotanto tarkoittaa, että rakennamme keskitetyn nesteytyslaitoksen yhteyteen myös pienempiä satelliittilaitoksia. Satelliittilaitokset tuottavat paineistettua biokaasua, joka kuljetetaan nesteytykseen keskuslaitoksessa.